Koirat ja partio

Koirien rooli partiossa herättää vielä mielipiteitä kumpaankin suuntaan, ja osa partio yhdistyksistä on alkanut niiden mukaan ottoa ainakin joillekin leireille jo sallia, mutta moni silti on täysin sitä vastaan.

Koska kuitenkin partiossa voi koiria alkaa näkyä, ja tiedän että osa lukijoista varmasti olisi kiinnostunut mahdollisuudesta ottaa oma koira mukaan leirille, ajattelin tehdä tälläisen lyhyen oppaan siihen, mitä kannattaa tehdä ja varmistaa, jos aikoo oman koiran leirille ottaa.

koira partiossa

Varusteet kuntoon

Vaikka koira olisi kuinka kiltti ja hyvin koulutettu, tarvitaan ainakin tiettyjä varuisteita mikäli se tahdotaan mukaan ottaa. Vapaana kulkevia koiria ei oikein hyväksytä, koska ulkopuolisten on mahdoton tietää, miten hyvin nämä koirat tottelevat ja ovat. Tämän takia koiranomistan pitääkin hyväksyä se, että koira pitää pitää monesti kytkettynä, ja tämän takia myös koiran häkki on erinomainen idea mukaan otettavaksi. Koirientarvikkeet.fi -sivusto on jo kirjoittanut aika hyvän ohjeen erilaisista koirien häkeistä, joten en ala niistä tähän suuremmin kirjoittamaan. Tärkeää on kuitenkin, että häkki on tukeva ja siinä on koiralle hyvä olla. Lisäksi se ei saa olla liian suuri tai painava, jos ei halua saada rasitusvammaa jo sitä käsitellessä metsässä.

Muita koirantarvikkeita mitä mukana kannattaisi olla ovat ainakin seuraavat:

  • Koiran talutin tai valjaat
  • oma juoma-astia ja pullo
  • Pelastusliivit mikäli ollaan vesistön äärellä
  • Tietenkin myös omat ruoat

Kun varusteet on kunnossa, on koiran pitäminen mukana paljon kivempaa, ja se vähentää myös muiden leiriläisten ärsytystä.

Käytöstavat tärkeitä

Jos se koira meinataan ottaa mukaan, pitää olla todella luottavainen sen suhteen, että se osaa myös käyttäytyä. Koira joka on ihan villinä tai mahdoton saada paikoilleen ei pärjää leirillä. Samaten koirat jotka tykkäävät pitää ääntä, tai eivät osaa olla ilman omistajaa, niiden kanssa syntyy ongelmia.

Mitä enemmän jaksat koiraasi valvoa, sitä villimpi koira voi leirillä toimia. Kuitenkin, kannattaa panostaa ihan kunnolla sen koiran koulutukseen, mikäli se tahdotaan leirille ottaa.

Huonokäytöksinen koira leirillä aiheuttaa stressiä ja ongelmia muilla ja myös sinulle.

Kuinka ottaa koira mukaan?

Mikäli vielä tahdot ottaa koiraasi mukaan, kannattaa ensiksi lähestyä oman osastosi johtohenkilöitä ja selvittää ylipäätänsä mikä heidän kantansa koiran mukanaololle oikein on. Osa on hyvin mieluisasti ottamalla koirasi mukaan, kun taas toisille se on jyrkkä ei.

Jos koirasi voidaan ottaa mukaan, kannattaa valita aluksi joku helppo tapahtuma, ei mitään parin viikon leiriä. Aloita kokeilu vaikka jossakin yön yli yöpymisellä, ja jos kaikki sujuu hyvin, hiljalleen kokeilla pidempiä leiriytymisiä. Maltti on valttia tässä asiassa.

Kannattaa myös kysellä muilta, mitä mieltä he ovat koirastasi. Vaikka itselläsi sujuisi hyvin, monet voivat olla hieman eri mieltä jos heiltä asiasta kyselee.

Kunhan otat muut vahvasti huomioon koirasi kanssa, tulet todennäköisesti pärjäämään hyvin, ja muutkin suhtautuvat asiaan lämmöllä. Jos taas olet pakottamassa koiraasi mukaan, voi kärhämiä ja ongelmia tulla aika nopeastikkin. Ole siis kärsivällinen, ja ota muut huomioon.

Niin siitä tulee hyvä tilanne koirallesi, sinulle ja muillekkin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *