Mitä voisin oppia ystäviltäni?

oppia ystäviltä

Mulla on ollut viime päivinä joku itsetutkiskelukausi menossa. Ehkä alan alitajuntaisesti stressata viimeisiä lomapäiviä tai vaivat on tulossa, mutta mun päässä on käynyt hirveä hullunmylly, joka vuoroin polkee mielialaa maahan ja vuoroin yrittää nostaa sitä ylös vakuuttamalla, että olet ihan hyvä tyyppi. Olen viime päivinä löytänyt yhtäkkiä itsestäni hirveästi virheitä, mutta ehkä tämmöinen itsetutkiskelu ja omien käyttäytymismallien kyseenalaistaminen silloin tällöin on myös hyvästä. Ei meistä kukaan ole täydellinen eikä sellaiseksi varmasti tule. Tietyt käyttytymismallit on opittu, mutta aina voi kehittää itseään ja hyväksymällä sen, että itsessäkin on kehitettävää, näin myös varmasti tapahtuu.

Aloin tuossa miettimään, mitä asioita haluaisin oppia ystäviltäni. Mulla on ihania ihmisiä elämässäni enkä tähän aio kaikkia luetella, vaikka jokaiselta olisi varmasti opittavaa ja jokainen ansaitsisi tulla mainituksia, mutta on muutamia piirteitä, mitä mä aina ihailen ja halusin ne kirjoittaa tännekin.

Janna on ihmisenä todella kannustava ja ihan aidosti haluaa ajatella kaikkien parasta. Se välittömyys paistaa läpi ja huomaa, että Jannalla ei ole mitään tarvetta verrata itseään toisiin tai kadehtia, koska hän tietää, mitä itse osaa ja haluaa eikä koe muiden hyvinvoinnin ja edistymisen olevan itseltään pois. Toivoisin, että voisin itse olla myös aina yhtä kannustava, mutta tämäkin on asia, mitä voi varmasti lisätä. Mitä useammin sanoo ne positiiviset asiat toisille ääneen, sitä enemmän ne varmasti myös ruokkii itseä ja alkaa nähdä asiat eri tavalla. Toisten onni ja menestyminen ei ole itseltä pois. Jannan intohimona on myös lehtien lukeminen, ja se pitää myös yllä sivustoa jossa kerrotaan erilaisia lehtitarjouksia.

Suvi on aina niin järkevä ja jalat maassa. Mä oon vähän tälläinen hetken päähänpistosta toimija enkä aina mieti loppuun asti, mitä teen, kun jotain keksin. Spontaanius on ihan hyvä asia, mutta toisinaan olisi hyvä myös miettiä asioita vähän pidemmälle. Esimerkiksi heikossa rahatilanteessa jonkun pitäisi sitoa mut sohvaan kiinni, etten käytä viimeisiä pennejäni johonkin älyttömän turhaan. Vai mitä sanotte tästä 8 euron hennatatuoinnista, jos lompakossa on 20e? 😀

Anu sanoo suoraan ja seisoo sanojensa takana. Myös minä sanon suoraan tietyssä mielentilassa, eli jos mua tarpeeksi ärsyttää, mutta välillä kaipaisin sitä, että osaisin olla sanavalmiimpi ja puolustaa itseäni silloin, jos mua kohdellaan väärin tai viedään oikeuksia, jotka mulle kuuluu. Monesti harmittelen jälkeenpäin, miksen avannut suutani ja tyydyn kohtalooni. Toisinaan olen siis liian kiltti. Sekin on mun idean jälkeen alkanut kirjoitella juttuja nettiin, joskin sen jutut liittyy treffailuun ja erityisesti nettitreffeihin.

Maiju näkee kauneutta kaikkialla. Hän on melkein aina positiivinen ja välittää toisista ihmisistä. Maiju on myös todella kannustava ja osaa aina piristää, jos on huono fiilis. Monesti olenkin Maijulle kertonut, jos joku painaa eikä varmasti hetken päästä enää sureta, kun takaisin saa niin kauniita sanoja.

Ainolta voisin ottaa vähän määrätietoisuutta ja tahdonvoimaa. Kun Aino jotain päättää, niin se varmasti pysyy. Mulle taas ehdottomuus nostaa aina tietyllä tavalla karvoja pystyyn, mutta joissakin asioissa olisi joskus hyvä, että jaksaisi pysyä pidempäänkin kuin kaksi päivää ruodussa ennenkuin alkaa lipsua. Oon muutenkin sellainen, että haluan tehdä sata asiaa samaan aikaan eikä oikein mikään tule loppuun asti 😀

Mitä te haluaisitte oppia ystäviltänne?

Pikalainat ei kannata!

Olen kuullut huhuja, että pikalainojen ottamisesta on tullut taas varsinkin nuorison keskuudessa tavallisempaa kuin se pitkään on ollut. En tiedä mistä tämä johtuu, ehkä siitä että pikavipeistä ei puhuta niin paljoa kuin ennen, tai sitten nuorille vippejä tarjoavien sivustojen uudesta tulemisesta nettiin.

Haluan kuitenkin painottaa vahvasti, että vippejä ei kannata ottaa, varsinkaan netistä. Vaikka monet sivustot antavat kuvan, että pikalainat olisivat jotenkin mukava ja helppo tapa saada lainaa (esimerkiksi Seriffilaina), niin näin ei todellakaan ole, vaan niistä tulee monesti isoja ongelmia, joita ei todellakaan ole sitten kiva selvittää!

Toivoin että pikavippejä ei otettaisi niin paljon partiolaisten keskuudessa, mutta koen kuitenkin hyväksi ideaksi kertoa hieman, mikä niissä on ongelma.

Pikalaina ja vippi = not good for you!

pikalainat ja vipit

Helppo raha on aina ollut ehkä niitä suurimpia ihmisten houkuttumia, ja sama on vieläkin, vaikka sivistys ja valistus on ihan uudella tasolla. Kaippa se on vain osa ihmisluonnetta, että sitä rahaa halutaan mieluusti vielä helposti, ja jos sitä on mahdollista saada, suljetaan silmämme helposti sen huonoilta puolilta.

Tähän pikavipit pitkälti pohjautuvatkin. Vaikka ne mainostavat auttavansa ihmisiä saamaan rahaa nopeasti hätätilanteissa, otetaan niitä Suomessa kuitenkin niin paljon joka päivä, että on mahdoton uskoa, että jokaisella niiden nostajalla olisi ollut joku hätätilanne. Valitettavan moni ottaa vipin nimittäin ihan kulutukseen tai nautintoon, ajatellen enemmän sitä lyhyen tähtäimen perspektiiviä, ja jättäen pohtimatta millaisia ongelmia siitä voi seurata tulevaisuudessa.

Voin nimittäin kertoa tuntevani itsekkin ihmisiä, jotka ovat joutuneet pikavippien kanssa ongelmiin. Ja se paha juttu näissä ongelmissa on se, että niistä selviäminen sitten on todella vaikeaa. Vaihtoehtoja on lähinnä lopulta vain jättää ne maksamatta, jolloin velkaa jää ja merkitän tulee maksurekisteriin. Ja tämä merkintä vaikeuttaa asunnon saantia ja monia muita itsestäänselvyytenä pidettäviä asioita.

Ja suurin riski joutua vaaraan on juuri nuorilla, erityisesti 18 vuotiaille. Tämän takia mielestäni kaikkien pitäisi pysyä kaukana halvoistakin pikalainoista mieluiten koko elämänsä, mutta ainakin 25 vuotiaaksi asti.

On tilanteista joissa nämä voivat olla hyödyksi. Kuitenkin yleensä ne aiheuttavat vain ongelmia, enemmän kuin kukaan uskookaan. Ei kukaan ota vippiä ,ajatellen että jää sen kanssa ongelmiin. Se vain sattuu, ja vielä niin monille. Ja tilastojen valossa tämä riski vaikuttaa olevan kaikkein suurin juuri nuorilla (https://pikalaina18v.fi/)